torstai 29. maaliskuuta 2012

Viikinkipidot


Lauantaina 24.3. esiinnyin Kuohulla kolmen herran yhteisillä 40-vuotissynttäreillä. Burleskishow oli rouvien junailema yllätysnumero. Show koostui synttärispesiaalinumerosta, klassisesta viuhkanumerosta sekä myöhemmin illalla esittämästäni kouluratsastushenkisestä Kunniakierros-numerostani. 


Tunnelma viikinkiaiheisissa kemuissa oli mahtava ja mitä pidemmälle ilta eteni, sitä huikeammaksi se kehittyi. Ihan mieletön fiilis - minulla oli hauskaa ja niin taisi olla yleisölläkin :D.


tiistai 20. maaliskuuta 2012

Jyskä Beer Festival 2012



Perinteiset olutfestivaalimme järjestettiin Jyskässä 10.3.2012. Jo toista kertaa illan ohjelmanumerona oli burleskiesitykseni. Tänä vuonna pääsin testaamaan uutta viuhkanumeroani tässä intiimissä tunnelmassa, olohuoneessamme, 20 olutharrastajan ympäröimänä :).


Vaikka tunnelma on näiden esitysten aikana mieluumminkin harras kuin riehakas, on se ainutlaatuinen ja kiehtova. Ja tälläkin kertaa olutfriikit tykkäsivät ja lahjoivat minut shamppanjalla, suklaalla ja suosionosoituksilla <3.

torstai 1. maaliskuuta 2012

Helsinki Burlesque Festival 2012


Burleskivuoteni alkoi vuoden päätapahtumalla eli Helsinki Burlesque Festivaleilla 18.-19.2.2012. Uskomattoman hieno kattaus maailman kovimpia burleskitähtiä nousi Kulttuurikeskus Glorian lavalle kahtena iltana. Sanoinkuvaamaton tunnelma! Nämä juhlat on pakko kokea itse. 


Viikonlopun aikana osallistuin myös burleskilegenda Satan's Angelin workshoppiin. Saimme hyvin konkreettisia ohjeita esiintymiseen ja workshopin muistiinpanoja onkin tullut luettua ahkerasti tämän jälkeen. "You are the Queen, not a show girl". 


Vuotuiset juhlat ovat myös tilaisuus tavata kollegoja. Täällä Keski-Suomessa burleskiskene on yhä olematonta ja yhteydenpito kollegoiden kanssa rajoittuu sosiaaliseen mediaan. 


Mahtava viikonloppu ja pää täynnä ideoita omiin esityksiin!